Anuradhapura | Sri Lanka

Anuradhapura on jonkinlainen Sri Lankan hengellinen alkukoti. Entisaikojen rikkaasta ja mahtavasta kuningaskunnasta ei ole nykyisin juuri muuta jäljellä kuin rauniot ja nimi. Kuitenkin ennen ajanlaskun alkua Anuradhapuran valtakunnalla oli merkittävä rooli buddhismin juurruttamisessa maahan, ja sitä kautta vaikutus nykypäivän Sri Lankaan on edelleen suuri.

Kokemuksia Anuradhapurasta tiivistettynä:

– yksi kokonainen tai jopa puolikas päivä riittää Anuradhapuraan
– ei missään nimessä mikään Angkor Wat, mutta sellaista ”ihan jees” -tasoa
– UNESCOn maailman kulttuuriperintökohde
– historiallisen alueen ulkopuolella kaupunki on melko rähjäinen

anuradhapura-temppeli Anuradhapuran yksi parhaiten säilyneistä monumenteista.

Miten Anuradhapuraan pääsee?

Ei ehkä kannata tehdä niin kuin teimme, vaan niin kuin sanomme. Koitimme olla ovelia ja säästää aikaa. Otimme tuktukin (2€) suoraan lentokentän edestä pohjoiseen ja Anuradhapuraan vievälle A3-tielle. Tuktuk-kuski tiesi oikean bussipysäkin, mutta oikean bussin odottaminen nostatti tuskanhien pintaan. Vaikka srilankalaiset ovat todella avuliasta kansaa, niin kielitaidon kanssa on joskus vähän niin ja näin, eikä asiaa helpota bussien melko pienellä präntätyt bussinumerot ja älytön nopeus, jolla bussit päristelevät pysäkkien ohi.

Bussi tuli kuitenkin pysäkille lopulta suhteellisen nopeasti, mutta sitten juutuimme perjantai-iltapäivän ruuhkaan. Avulias bussirahastaja opasti vaihtamaan bussia vähän ennen Puttalamia ja sieltä matka jatkui Anuradhapuraan. Yhteensä tuossa alle 200 kilometrin matkassa kesti noin 6 tuntia – toisaalta saimme hyvä kosketuksen paikalliseen elämään heti reissun alkuvaiheessa eikä lompakko ohentunut noin viittä euroa enempää. Henkinen kustannus oli ”hieman suurempi”.

Huom! Huomattavasti parempi tapa on mennä ensin lentokentältä Colomboon ja ottaa juna sieltä (parhaimmillaan 3,5h). Täältä voi katsoa juna-aikatauluja: http://slr.malindaprasad.com/index.php Paras tarjous taksikyydille lentokentältä Anuradhapuraan oli 80 dollaria, joten ei sekään kovin paha ratkaisu ole.

Anuradhapuraa pyöräillen
Pyörällä oli helppoa liikkua alueella.

Fiilikset Anuradhapurasta

Räjähdysmäisesti kasvava turismi näkyy myös oikeutetusti kulttuurikohteiden hinnoissa, jotka paikalliseen hintatasoon suhteutettuna ovat kovat. Pääsylippu alueelle maksoi 3200 rupiaa (noin 20€), ja sillä pääsi kaikkiin vieraille avoinna oleviin kohteisiin, joka kattaa noin kymmenkunta buddhapatsasta, stupaa ja lisäksi muutaman arkeologisen kohteen ja pari museota.  Samalla saa kartan alueelle.

Pyhä ja historiallinen Anuradhapura on alueena kohtalaisen iso (40 neliökilometriä), joten kannattaa vuokrata tuk-tuk tai polkupyörä. Jälkimmäinen oli todella kiva tapa alueella liikkumiseen, ja monet majoituspaikat vuokraavat pyöriä itse. Suosittelen myös oppaan vuokraamista, jolloin kohteista saa huomattavasti enemmän irti. Jokainen majoituspaikka voi järjestää polkupyörät, tuk-tukin ja oppaan, eli mitään etukäteisvalmisteluja ei sen enempää tarvita.

Näyttävyydessään vanha Anuradhapura ei missään nimessä ole esimerkiksi Kambodzan Angkor Watin tasoa. Vähän jäi sellainen fiilis, että srilankalaiset ovat isommin kiinnostuneet alueen kunnossapidosta vasta kun ulkomaalaiset ovat tulleet alueelle. Joulun aikaan 2016 turisteja oli koko alueella vain kourallinen.

Jos loman kesto on rajoittava tekijä, niin jo sijainnin vuoksi Anuradhapura on ensimmäinen paikka, jonka pudottaisin matkasuunnitelmasta. Muutenkin näin jälkikäteen reissaisin Colombosta Kandyyn, ja sieltä voisi tehdä päiväreissun tai maksimissaan yhden yön reissun, jolla voi käydä samalla sekä Anuradhapurassa ja Sigiriyassa.

Muutaman kilometrin päässä Pyhän kaupungista sijatseva ”moderni Anuradhapura” on käytännössä tien varteen kasvanut melko hektinen ja rähjäinen hökkelikaupunki. Majoitus kannattaa ottaa mahdollisimman läheltä vanhaa Anuradhapuraa, kun ruokailukin onnistuu yleensä parhaiten omassa majoituksessa (Anuradhapuran ravintolatarjonta oli suhteellisen heikkoa).

Iso osa alueen majoituksesta on kotimajoitustyyppistä, eli isäntäperhe on rakennuttanut kotinsa yhteyteen lisähuoneita turisteille. Näitä majoituksia ja niiden ruokia voi suositella erittäin lämpimästi! Jollain tapaa matkailusta jää parempi mieli, kun näkee ruohonjuuritasolla kuinka monet paikalliset saavat lisätienestejä kasvavasta turismista eikä rahat valu isoille hotelliketjuille.

Anuradhapura-majoitus
Näkymä aamupalapöydästä.