Death Valleyn kansallispuisto

Death Valleyn kansallispuisto – tai tuttavallisemmin Kuolemanlaakson kansallispuisto on mitä ilmeisemmin saanut nimensä siitä yksinkertaisesta seikasta, että kuumalla ja karulla aavikolla lähes kaikki luonto on kuollutta. Myös sitä mieltä olivat myös aikanaan paikalle saapuneet kullanetsijät, joille Death Valley tarkoitti kuolemaa erittäin konkreettisella tavalla.

Death Valleyn kansallispuisto on laaja autiomaa, josta löytyy useita nähtävyyksiä ja näkemisen arvoisia paikkoja. Omat kokemukseni kansallispuistosta ovat hieman rajoittuneet, sillä käytännössä vain ajoimme Kuolemanlaakson läpi. Halusin kuitenkin nostaa Death Valleyn tässä esille, sillä se oli lyhykäisyydessäänkin yksi USA-roadtripimme kohokohdista. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä kuinka paljon aikaa puistossa haluaa viettää vai riittääkö vastaavanlainen yhden päivän visiitti puiston kokemiseen.

Ainakin Wikitravelissa on listattuna muutamia hyviä vinkkejä, joissa emme roadtripillämme ehtineet käydä.

Kuolemanlaakson kansallispuisto

Death Valleyn kokemuksiaPelkästään ajamalla Death Valleyn läpi näkee mahtavia maisemia.

Death Valley autolla

Päädyimme ajamaan Death Valleyn poikki länsi-itäsuunnassa tietä 190. Olimme siis matkalla Mammoth Lakesilta (Yosemiten kansallispuisto) kohti Las Vegasia. Autolla reissatessa on totta kai se iso etu, että näkee hyvin maisemia ja pystyy pysähtymään melkein missä haluaa. Jo yhdessä päivässä näki melko kattavan läpileikkauksen puistosta, sillä kyseinen tie 190 mutkittelee Death Valleyn kansallispuistossa reilusti toista sataa kilometriä.

Maisemat ovat upeat ja jopa jylhät, vaikka totta kai karut ja kuivat. Ainakin maisemat ovat todella erilaiset mihinkään muuhun kansallispuistoon verrattuna, ja vaikka ei olisikaan kiinnostunut ”perinteisistä kansallispuistoista”, niin Death Valley kannattaa ehdottomasti katsastaa jos on tuolla päin liikkeellä.

Stovepipe Wells Saluuna Death Valleyn kansallispuistossa
Wild Wild West, Stovepipe Wells.

Tie 190 kulkee muutaman todella pienen kylän läpi (jotka tarjoavat myös majoitusta), joista kuuluisin lienee Stovepipe Wells. Kylissä on hauska tunnelma, vaikka ne taitavatkin nykyään olla lähes täysin turisteille suunnattuja. Kuitenkin 45-asteen helteessä kylien saluunat tarjoavat mukavan pelastuksen vaikkapa jääteen muodossa. Beef Jerkyt naamaan, ja matka jatkuu!

Zabriskie Point Kuolemanlaaksossa

Kuten on moneen kertaan tullut hehkutettua, niin Death Valleyn karuus ja aavikkomaisuus ovat nähtävyyksiä jo itsessään. Luimme kuitenkin jostain, että Kuolemanlaaksossa on pysähdyttävä Zabriskie Point -nähtävyydellä. Kyseistä paikkaa on hieman vaikea kuvailla, mutta kyseessä lienee jonkinlainen eroosion kuluttama sedimenttimuodostuma. Näkymä on melko surrealistinen, sillä muodostumat tekevät valtavia kumpuilevia ”poimuja” maastoon. Hienointa nähtävyydessä on kuitenkin kontrastit ja värit, joita muodostuu varsinkin auringonlaskun aikaan.

Zabriskie Point Kuolemanlaakson KansallispuistossaZabriskie Pointin erikoiset muodostumat

Vinkki! Jos vain on säätövaraa kellonajan suhteen, niin kannattaa koittaa ajoittaa Zabriskie Point -visiitti nimenomaan auringonlaskun ajalle, silloin nähtävyys on parhaimmillaan. Me ainakin selvisimme tuosta vielä hyvin illaksi Las Vegasiin (n. 2h), vaikka matkalla alkoi hämärtää.

Urheiluauto tulee vastaan Death Valleyn kansallispuistossa.Las Vegasin läheisyys alkoi näkyä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:
Outo ja ihmeellinen Las Vegas On vaikea päättää onko Las Vegas turha aikuisten Disneyland tai Baltic Queen, vai outoudessaan hieno miljardeja maksanut viihdekeskus. Ainakin se ...
Järkyttävän hieno Yosemiten kansallispuisto Yosemiten kansallispuisto synnytti todellisen rakkauden jenkkiläisiin kansallispuistoihin. Maisemat, erämaa ja reitit olivat vaan niin järkyttävän...
San Francisco: kodittomien ja hipstereiden luvattu... San Franciscoa tituleerataan monesti Yhdysvaltojen eurooppalaisimmaksi kaupungiksi. Ehkä näin onkin, mutta ainakin kaupunki toimi hyvin osana läns...