Ohrid-kokemuksia

Ohrid ja sen edustalla sijaitseva samanniminen järvi on yllättävä matkakohde. Yllättävä monessa erinomaisessa mielessä, mutta eniten ehkä siinä, kuinka suosittu kohde se on. Turisteja oli luultavasti eniten koko Balkan-roadtripillämme, ja vaikka kaupunki on monipuolinen ja turismi tavallaan oletettavaa, niin selvästi muualla maailmassa tunnetaan Makedonia matkakohteena paremmin kuin Suomessa. Ainakin meidän matkareitillemme Ohrid valikoitui puhtaasti tuurilla: katsoimme kartasta, että mihin Keski-Albaniasta voisi jatkaa, ja päädyimme tuonne.

Kokemuksia Ohridista tiivistettynä:
– vanha merkittävä kauppapaikka- ja kulttuurikeskus, minkä näkee
– vuorten ympäröimä hieno järvi hallitsee aluetta (mahdollistaa rantalomailun)
– ominaispiirteenä runsas määrä kirkkoja, luostareita sekä vanhakaupunki
– makedonialaisten ykköslomakohde jo vuosikymmeniä, kv-turismi jatkuvassa kasvussa
– soveltunee hyvin myös pidempään lomailuun

Veneretket OhridissaPaljon kirkkoja ja iso järvi.

Kirkot, luostarit ja vanhakaupunki

Legendan mukaan Ohridissa on aikanaan ollut 365 kappelia, eli yksi vuoden jokaiselle päivälle. Siitä syystä keskiajalla kaupunkia kutsuttiin ”slaavilaiseksi Jerusalemiksi”. Ihan noin montaa uskonnollista monumenttia ei ole enää nykyään jäljellä, mutta on niitä silti ihan riittämiin. Tuntui, että kirkkoja on lähes jokaisessa kadunkulmassa ja niemenkärjessä (osa oli toki erittäin hienoja, ei käy kiistäminen).

Suurin osa Ohridin päänähtävyyksistä on melko kompaktisti sijoittuneena vanhankaupungin muurien sisälle tai niiden välittömässä läheisyydessä. Muurien suojasta löytyy pikkukujia, putiikkeja ja tunnelmallisia ravintoloita. Valitettavasti sieltä löytyy myös jatkuvasti kasvava turistivirta ja pääkadulla tuntui kuin olisi ollut Palma de Mallorcan vanhassa kaupungissa. Hintataso oli kuitenkin edullinen, mutta varmasti siihenkin kohdistuu paineita ylöspäin. Lisäksi tsaari Samuilin (Samuel) linnoitus löytyy vanhasta kaupungista, ja vaikka linnoituksessa itsessään ei ole pahemmin nähtävää, niin muurin päältä on hyvät maisemat kaupunkiin, järvelle ja vuorille.

Ohridin yhtenä kohokohtana on vuosittaiset kesäfestarit (Ohrid Summer Festival), jotka järjestetään ilmeisesti aina samaan aikaan 12.7 – 20.8. Kyseessä on Savonlinnan Oopperajuhliin verrattavissa oleva tapahtuma, eli ohjelma on vahvasti ooppera-, teatteri- ja musiikkipainotteinen. Me kävimme kuuntelemassa klassista kitarakvartettia yhdessä kaupungin monista kirkoista, ja paikalle pölähti Makedonian presidentti henkivartijoineen. Jos se kelpaa presidentille, niin se kelpaa meillekin.

Pyhän Sofian kirkkoaukioPyhän Sofian kirkko 1000-luvulta ja sen aukio.

Ohrid-järven ympäristö

Alueen ominaisin ja hallitsevin piirre on yksi Euroopan vanhimmista järvistä, joka sijaitsee puoliksi Albanian ja puoliksi Makedonian puolella. Järven rannat ovat kutakuinkin täynnä hotelleja ja uimarantoja. Meilläkin oli majoitus noin 5 kilometrin päässä järven rannalla. Rantoja löytyy ainakin pari kappaletta myös vanhasta kaupungista. Järven vesi on puhtaanoloista ja näkyvyys on hyvä, vaikka snorklaamiseen en ainakaan itse löytänyt mitään kovin erikoisia kohteita. Sukeltajille tosin Bay of Bones -niminen pronssikautinen sukelluskohde on varmasti kiinnostava.

Yksi hyvä vaihtoehto järveen tutustumiseen on pyörän tai kanootin vuokraaminen. Samoin järvelle järjestetään paljon veneretkiä, jotka yleensä keskittyvät niemenkärkien kirkkokohteiden kiertämiseen. Halvimmat hinnat lienee neuvoteltavissa suoraan paattien kapteenien kanssa (joista joku puhui lähes sujuvaa suomea rauhanturvaajien opettamana). Monet veneretket suuntaavat Saint Naumin luostarialueelle, jossa me kävimme autolla. Yllätykseksemme alue oli erittäin turistinen, toki luonto ja monumentit olivat hienoja.

Pyhän Kaneon Johanneksen kirkkoPyhän Kaneon Johanneksen kirkollekin olisi päässyt veneellä.

Yhtenä vinkkinä pitää mainita 20 kilometrin päässä Ohridista etelään sijaitseva Trpejcan kylä. Kylä oli pieni, rauhallinen ja selvästi enemmän paikallisten turistien suosiossa. Trpejcan ranta oli todella idyllinen pikkupoukamineen ja ainakin päiväreissun arvoinen, jos ei jopa pidemmän majoituksen.

Trpejca-rantaTrpejcan kylän ranta oli todella idyllinen.

Galicican kansallispuisto

Aivan järven juurelta jyrkästi kohoavat vuoret ja kansallispuisto ovat näyttäviä sekä alempaa että paikan päällä koettuna. Vuorten päällä kansallispuistossa kulkee ilmeisesti enemmänkin reittejä ja sieltä olisi ilmeisesti löytynyt jopa majoitusta, mutta tiedon ja tarkkojen karttojen löytäminen etukäteen on aika haastavaa. Ehkä paikanpäältä olisi jostain saanut parempaa tietoa, mutta emme oikeastaan ehtineet selvittämään. Ainakin Wicilocista löytyy jonkun verran Galicican ja Ohridin alueen reittejä.

Me ajoimme autolla Trpejcan kylän jälkeen nousevan serpentiinitien ylös ja kävimme huiputtamassa Magaron (2254 metriä), josta löytyy aika osuva kuvaus täältä.  Tien alussa piti maksaa jonkin sortin turistivero kansallispuiston ja kyseisen tien käytöstä, olisiko ollut noin 5 euroa henkilöltä.

Magaro-huippu Galicican kansallispuistoMatkalla Magaro-huipulle Galicican kansallispuistossa.

Galicican kansallispuiston karttaKansallispuiston kartta, josta voi saada jotain kuvaa alueesta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:
Ikkunoita ikkunoiden päällä, Berat Albaniassa Olin aivan varma, että törmäämme Beratissa useisiin suomalaisiin turisteihin, varsinkin kun heti ensimmäiset vastaantulleet ihmiset olivat suomalaisia...
Paluu rikospaikalle: Sivota (Kreikka) Ei ole ihan lähiaikoina tullut käytyä Kreikassa, taitaa olla lähes 20 vuotta edellisestä kerrasta. Mutta Sivota oli sen verran mukava paikka, että...
Balkanin roadtrip vol.2 / kartta Reittikartta reilun parin viikon roadtripistä Balkanin niemimaalla akselilla Albania - Makedonia - Kreikka Kuvaa klikkaamalla tai tästä linkistä p...